Matkalla 24/7

Matkailu on minun lifestyle

Mielessä matkailu

Kesän helteiden jäädessä sadekauden jalkoihin, ja seitsemännen kuukauden Filippiineillä vierähdettyä, on aika kääntää viritetyn ECT laitteen tehot täysille ja vapauttaa tukahtuneita tuntoja sähköshokkien avulla peilailtavaksi.

Alun uutuudenviehätys yhdessä vuorottelulla omaksutun menevän elämäntyylin kanssa jaksoivat heiluttaa rytmijalkaani useamman kuukauden ajan. Ränsistystä, paikoittain luksusta ja elävää musiikkia pursuva kaupunki sai nuottien nielijän syliinsä muutamana iltana viikossa, ja koti toimikin lähinnä läpikulkupisteenä, jossa vapaa vaihtui työhön. Viikot vierivät ulkona ollessa, uusia ihmisiä tavaten, töissä ihmetellen ja seuraavaa viikonloppua kuumeiseisti odottaen. Kaikki näkyi pinkkien lasien läpi ja jopa ruokakaupassa vierailu tuntui jännittävälle kuin salainen tehtävä.

Mutta edes elävät jukeboxit ja hullut paikalliset eivät pystyneet estämään työn tylsistävää vaikutusta ja samoissa nurkissa nuohoamista raottamasta ovea arjelle, joka ahnaana valtasikin nurkan ja vähän enemmän. Iloisten soittoruokaloiden sijaan olen huomannut viettäväni yhä useampia iltoja kotona, ulkona syömisen rinnalle on ilmestyneet tilauspitsat, ja ruokakauppakin on velvollisuus. Suunnitellessani illoille ohjelmaa huomaan usein ajattelevani olleeni paikassa jo X kertaa, ja kynnys kotioven avaamiselle on kasvanut.

Vaikka paikallaan jumittaminen onkin vienyt osan terästäni ja löytämisen ilosta, on elämäni kuitenkin tapahtumarikkaampaa ja menevämpää kuin Suomessa. Kylmyyden ja kaiken kaukana olemisen sijaan elämä alkaa täällä lähes ulko-ovelta, ja usein tavallisen perjantai-illan saa tuntumaan samalle kuin ensimmäinen lomapäivä. Jos nykyinen elämäntyylini, jota tylsät voisivat vielä villiksi kutsua, on alkanut tuntumaan arjelle, en uskalla edes ajatella miltä tuntuisi herätä takaisin Suomessa. Useanakin iltana olen pohdiskellut voiko pohjolaan enää sopeutua. Varmasti voi, mutta helppoa se ei ole.

Vaikka kuukaudet ovat vierineet ja arki on alkanut syleilemään, en tunne pysähtyneeni paikalleni, vaan koen vieläkin olevani matkamoodissa. Rikkinäisen TV:n tilalle ei ole ilmaantunut toimivaa (kohta 2 vuotta ilman TV:tä!), hyllyyn ei ole ilmaantunut kirjoja, vaatekaapin sisältö on pysynyt minimissä, eikä tietoteknisiä härpättimiäkään ole nurkkiin ilmestynyt. Aivan kuin alitajuntani tahtoisi pitää minut vapaana materiasta, ja antaa mahdollisuuden vaihtaa maisemaan puolentunnin varoitusajalla, sillä tavarani mahtuvat vieläkin yhteen matkalaukkuun.

Miettiessä syytä matkamoodilleni ottaa mitalipaikat tyytymättömyys työhöni, ja päättämättömyys mitä isona haluaisin tehdä. Asiat jotka kummittelivat mielessäni aiemminkin, jo ennen seikkailuni aloittamista.

Matkamoodi näkyy myös niin etten kotimaisen arjen tapaan ole halunnut sitoutua mihinkään. En ole aloittanut harrasteita, tai rytmittänyt elämääni velvottein. Elän vapaani vapaana, nautin extemporee päätöksistä, ja välttelen aikataulutettua ohjelmaa. Haluan olla sitoutumaton.

Koska elämäni täällä on lähempänä sitä mitä toivoin sen olevan, ja koska kurjuutta skannailevan tutkan keilassa ainoana täplänä esiintyy nykyinen työ, päätin etten halua nähdä itseäni nykyisessä tehtävässäni enää vuoden päästä. Tästä syystä salaisten kättelyiden jälkeen käynnistyi operaatio ”Kampf um freiheit”, jonka toivon hitaasti mutta epävarmasti vapauttavan minut ahdistukseni aiheuttajasta.